lauantai 22. syyskuuta 2012

Tracon (FML)

Olen nyt turhan kauan päässyt välttelemään tänne kirjoittamista ja nähtyäni että  melkein olen saavuttanut 100 lukijaani niin ei vaan käy päinsä että en kirjoita Traconista!

Pahoittelen myöhästymistä.

Saavuin tampereelle jo perjantaina ja oli tarkoitus viimeistellä perjantai ilta, ellei yökin pukua. Koska idiootti minä olin tehnyt lauantai pukua vasta..noh..en tarpeeksi. Kolmen päivän työ..ja siltä se myös näytti. (f*ck my life) Ja sunnuntai asua taas olin ommellut kunnolla! Ainakin kaiken muun paitsi housut vaati yhä viimeistelyä. Vuorikankaat ja viimeistelyt oli tehty..ja Ascot..jota olin suunnitellut desuconista saakka failasi täysin. Olen niin..pettynyt itseeni jälleen kerran.

Lauantaia tosiaan ei aloitettu hyvin päivää, hyvin kaukana siitä. Se päättyi MELKEIN siihen että en tahtonut koko tapahtumaan mennä. Koska oli niin paljon asioita vielä tekemättä. Aikataulussa olin jäljessä koska emme valvoneet työn äärellä, majoittajani eikä hänen perheensä paljoa arvostanutkaan ajatusta että valvoisimme aamuyöhön. Aloitimme siis jotkut työt vasta aamulla, joka sitten viivästyi. Tietenkin aikataulua häiritsi myös koulu ja työt. Ja tietenkin..laiskuus.

 Sunnuntain asuun olin saanut kankaatkin aikaisemmin. Koulusta onneksi sain ostaa piikkiin ja kangas oli vielä kaikenpuolin täydellistä.
 Liivi takin alle, joka toisin tässä kuvassa ei ole valmis. Valitettavasti ei ole ainuttakaan kuvaa nyt näyttää jossa asiat olisi valmiita.
Leilan takki, melkein valmis tässä kuvassa. Mutta olin onnistunut tekemään vuorikankaankin ja hyvän kauluksenkin ekaa kertaa, hieman siis kyrsii että en päässyt vielä tätä näyttämään conissa. FML I SAY...FML!

Ja se aamu kun sovitin asioita ekan kerran Ascottiin..

Näytänkin niin hiton onnelliselta, eikö? Vihaan itseäni siitä kun en oppinut tästä virheestä aikaisemmin, tai osannut aavistaa tätä. Koska jos olisin tajunnut aikaisemmin en tosiaan olisi jättänyt asiaa viimetinkaan. Muutenkin päädyin vihaamaan tuota vihreää kangasta Ascotin puvussa, mutta se sattumoisin oli ainoa oikean värinen.

Kyllä silti onnistuin jotenkin vetämään itseni kokoon ja saavuimme lauantaina neljän aikaa Traconiin.
 Kiitos Wilmalle tämän kuvien nappaamisesta! Aivan ihana, sääli että puvusta en voi olla samaa mieltä.
Noh, kokonaisuudessa hyvin kaukaa katsottuna ei ole niin paha, pahempiakin ollut...Mutta en silti ole iloinen, koska kyseessä oli vielä sen verran tärkeä hahmo itselleni.  Ja mitä tein sille? Tuhosin sen.






Miten kävi sitten Leilan ja Roxannen? ROxannea en tosiaan saanut aikaiseksi koska oli kiire, Leilalassa taas......Housujen kanssa ongelmia aamulla....

Tuskin tarvitsee enempää selitettävää?

Joten päädyin olemaan Ascot sunnuntainakin, halusimpa tai en. Opin kyllö yhden asian, JOKA CONIIN jos sinulla on mukana uusi cosplay ja jossa jokin asia yhä kesken, raahaan mukana kaapista yhden vanhemman cossin kaiken varalle. Yhtä tärkeä kuin hakaneulat ...Harmi että en tällä kertaa sitä tajunnut.



Mutta olihan siellä Traconissa sentään jotakin ihanaa! Tässä siis nappaamiani kuvia cosseista, valitettavasti ne on vain Iphone laatua mutta sentään jotakin muistoksi!

 Suloisin My Little Pony koskaan!
 Kalkaros ja hänen uusi mahdollinen assistenttinsa.
 Zeldoja on kaksi kammottavaksi...eiku..
 Nuo kulmakarvat..oi nuo kulmakarvat...
 Kerrankin näen jonkun cossaamassa häntä! Sääli että bongasin kuvan vasta kun sade oli ehtinyt hyökätä ja pestä tumman miehen valkoisemmaksi..
 Kiitos Dino kun toit yhden painajaisen eloon...

 Slendermanit ja yksi  vähemmän viaton fairy kei tyttö.

 Legolas feat Ascot. Hikaru feat Ascot.




 Taidekujan paras pöytä ;_; ikävä jo..kuvassa toki ei ole kaikki, mutta rakastan tätä kuvaa koska se edustaa täydellisesti juuri sitä mitä se on.

 Iron Skyn naikkonen, valitettavasti en ole itse  vilkaissut elokuvaa niin nimeä en voi sanoa, mutta Minna oli vaan niin kauniina!
 Jos olisin hetero, tai edes hieman miehiin päin niin olisin kidnapannut tämän herran mukaani.

Ja kappas siellähän tosiaan oli Novaki! Sain kehujakin häneltä ja itse kerroin että olet yksi helvetin pelottava hahmo.



Ja sitten ne tärkeimmät ja parhaimmat  kuvat viimeisenä.

Ja koska nyt en tosiaan jaksa tämän enempää niin jätän tämän tähän.

xoxo Ane-ue

PS: Jos tahdotte olla ihania niin käykää tykkäämässä!
https://www.facebook.com/MillaKatajistoPhotography?ref=hl